Bar Kuka: olohuone hyvän musiikin, laatujuomien ja populaarikulttuurin ystäville

Tänään keskiviikkona 3.12.2025 klo 19:30
Levyraati
- Vesta Burman (artisti)
- Ilkka Arola (muusikko mm. Ilkka Arola Tagine ja Jaakko Laitinen & Väärä Raha)
- Carolus Manninen (toimittaja, YLE)
- Jori Hulkkonen (muusikko)
Vuodesta 2007 alkaen Levyraati on säännöllisesti kokoontunut ruotimaan yleisön ehdottamia kappaleita. Raadin vakiojäsenenä toimii muusikko Jori Hulkkonen, jonka lisäksi raadissa nähdään aina vaihtuvat kolme jäsentä. Myös yleisö osallistuu kappaleiden pisteytykseen ja parhaiden ehdottajat palkitaan!
Aloitusaika on 19:30, mutta Levyraatiin tarkoitetut biisiehdotukset on toimitettava paikalle 19:15 mennessä. Eli riittää, että sinulla on biisiehdotus mielessäsi paikalle tullessasi ja ilmoitat sen levyraati-isäntä Jussi Lehtiselle, joka valitsee tuoduista ehdotuksista kahdeksan kiinnostavinta mukaan raatiin. Levyraadin juontotehtävissä toimii Juha Kiskonen.
Levyraatiin valittavien biisien ei tarvitse olla uutuuksia, mutta tuoreus katsotaan eduksi. Top 3-biisien ehdottajat palkitaan.
Perjantaina 5.12.2025
DJ NIKOTOI
Lauantaina 6.12.2025
DJ Okimawa
Sunnuntaina 7.12.2025
Avolava – Open Mic Sunday
Avolava Waltteri Pahlaman johdolla alkaen 21:00. Tervetuloa mukaan esiintymään tai yleisöksi, ennakkoilmoittautumisia ei tarvita! in English
Torstaina 11.12.2025 klo 19
Kuka Mitä Häh?
Kuka Mitä Häh? on Kukan musiikkivisa, jonka tekijäjoukossa on sekä alan... Lue lisää...
Bar Kuka is a living room for friends of good music, quality drinks and various aspects of art and popular culture. It is located in historical premises in the heart of Turku.








AVOINNA TI-SU 18:00-04:30


